Tarina

 

Kuvitellaanpa hetki maailma, jossa jokainen meistä on oman elämänsä lantakuoriainen. Tiedän, se kuulostaa vähän omituiselta, mutta kuuntelepa hetki.

Jokainen päivä alkaa samalla tavalla. Heräät ja huomaat, että edessäsi on taas uusi kasa – elämäsi pieni lantakumpu. Se ei ole ehkä kaunein näky, ei edes erityisen houkutteleva, mutta se on sinun työsi. Onko se kiireen, epäonnistumisten, tai pettymyksien kasa? Ehkä. Mutta kuten lantakuoriainen, et voi vain katsoa sitä ja huokaista. Sinun täytyy ryhtyä työhön.

Keskityt vain siihen, mitä pystyt hallitsemaan. Otat yhden palan kerrallaan, pyörität sen eteenpäin ja kuljetat sitä kohti jotain suurempaa – jonkinlaista täydellisempää paikkaa, jonne sen on tarkoitus päätyä. Olet saattanut pudottaa palasia matkan varrella, mutta se ei estä sinua. Et luovuta.

Ja vaikka välillä tuntuu, että koko maailma katsoo vain lantakasoja, jotka ympäröivät sinua, et anna periksi. Tiedät, että kaikki tämä on osa prosessia. Lantakuoriaiset eivät vain kerää lantaa, ne luovat siitä uuden elämän. Lanta muuttuu ravinteiksi, jotka tekevät maasta hedelmällisemmän. Se, mitä aiemmin pidettiin huonona, muuttuu jollain tavalla hyväksi – vaikka et aina itse ymmärrä, miten.

Mutta voit olla varma, että jossain vaiheessa tulet huomaamaan, että vaikka elämä onkin ollut täynnä omia "lantakasoja", niistä on syntynyt jotain uutta, kaunista ja elinvoimaista. Olet kantanut ne eteenpäin, muovannut ja jalostanut ne omaksi voimaksesi. Ja sitten – kuten lantakuoriainen – saatat huomata, että teit sen kaikki hymyillen, vaikka kukaan ei ehkä nähnyt, kuinka kovaa töitä teit.

Elämä ei ole aina puhdasta tai kiiltävää, mutta jokaiseen kasaamme piilee potentiaali. Aivan kuten lantakuoriainen ei tuhlaa aikaa murehtimiseen, emme me ihmiset voi jäädä liikaa miettimään, kuinka likaisia tai epätäydellisiä kasamme ovat. Me pyöritämme, kuljetamme ja luomme niistä jotain uutta. Ja vaikka polkumme olisikin mutkikas ja likainen, lopulta se kaikki vie meidät eteenpäin – kohti elämän suurinta taidetta: kasvu.